Ympäristövastuullisuus ulottuu hotellivalintoihinkin

Ympäristöalalla toimivien yritysten johdon sihteerien ja assistenttien työssä ympäristövastuullisuus vaikuttaa kokoushotellien valintaankin.

SITA Finlandissa johdon assistentin tehtäviä markkinointipäällikön toimen ohessa hoitaa Anne Koivuniemi. Emoyhtiö SITA on Euroopan suurin ympäristönhuoltoalan yritys.

Ydinbisnekseen itsestään selvästi kuuluvien lajittelu- ja kierrätyssääntöjen lisäksi ympäristöajattelua on laajennettu myös toimiin firman ulkopuolella. – Kimppakyytejä suositaan esimiehiä myöten. Ja junaa käytetään niin usein kuin mahdollista, Koivuniemi sanoo.

Ulkomaisten tahojen kanssa suositaan videopalavereja. – Uskoakseni ympäristön säästäminen on tähänkin yksi syy, Koivuniemi pohtii.


Ekokemin toimitusjohtajan, Esa Tommilan, sihteeri Sari Lahtinen pitää itsestään selvänä, että ympäristöasiat tulevat vastaan hänenkin jokapäiväisessä työssään.

– Elektroniikkaromu pistetään tietenkin kierrätykseen, samoin kaikki konttoripaperit lajitellaan. Lisäksi suosimme ympäristösyistä videokokouksia muiden paikkakuntien toimipisteiden kanssa, Lahtinen kertoo.
Ekokem on Suomen johtava vaativan ympäristönhuollon kokonaispalvelujen tuottaja.



Paperinkeräys Oy:n toimitusjohtajan, Kyösti Pöyryn, sihteeri Riitta Sahrakorpi kertoo, että yritys on juuri päättänyt hankkia videokokoukset mahdollistavat laitteet.

– Ympäristön ja matkakustannusten säästämiseksi. Jokaisella on huoneessaan pienet keräysasiat, joihin lajittelemme erikseen kotikeräyspaperit ja valkoisen toimistopaperin. Pahvi kerätään omaan pisteeseensä, Sahrakorpi kertoo.





 


Lassila & Tikanojan Executive Assistant Henna Manninen pyrkii työssään yhteistyöhön ympäristövastuunsa kantavien yritysten kanssa.

– Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi hotellivalintoja silloin, kun järjestän isoja kokouksia talon ulkopuolella. Videokokoukset ovat jo rutiinia kansainvälisessä yhtiössämme. Meillä ympäristötietous ja sen mukainen toiminta kulkee läpi yhtiön, ylimmästä johdosta työntekijöihin, Manninen sanoo.

Pörssiyhtiö Lassila & Tikanoja on johtava suomalainen, kansainvälisesti toimiva ympäristön-, kiinteistöhuollon sekä teollisuuspalveluiden monipuolinen ja vastuullinen tuottaja.




Rudus Oy:n toimitusjohtajan, Kalervo Matikaisen, assistentti Osmi Leikoski-Niemi kertoo, että paperinkierrätystä ja lajittelua on Ruduksessa harrastettu jo vuosia.

– Itse mielelläni suosin hotellivarauksia tehdessäni esimerkiksi Scandicia, joka on vuosikausia panostanut ympäristöasioihin. Heillä on Pohjoismaissa yli 90 Joutsen-ympäristömerkin saanutta hotellia.

Rudus on yhä kansainvälisempi kivipohjaisten rakennusmateriaalien toimittaja.









Teksti Timo Kiiski, kuvat Timo Kiiski, Ekokem, Henna Manninen


Takaisin


Ministerille puheet matkalle mukaan

Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja, ministeri Sinikka Mönkäre on kysytty puhuja tilaisuuksiin ympäri Suomen. Sihteeri Eeva Euramo huolehtii, että esimiehellä on tarvittava puhemateriaali matkassa mukana. Eeva Euramo on ollut Raha-automaattiyhdistyksen eli RAY:n toimitusjohtajan sihteeri jo vuodesta 1982. Ministerin arvon syksyllä saaneen Sinikka Mönk&aum... Lue lisää »

Maailmantilanteen armoilla

Suuren matkatoimiston johdon assistentin päivärytmi on vaikeammin ennakoitavissa kuin vaikka teollisuudessa toimivien kollegoiden. Lentojen myöhästymiset ja katastrofit voivat pistää kalenterin hetkessä uusiksi. Mia Rautava toimii Finnmatkoilla koko johtoryhmän assistenttina, mutta pääosin hän avustaa toimitusjohtaja Riitta Vermasta, hoi... Lue lisää »
REALLY?