Verkko auttaa lentovarauksissa
Fiskarsin toimitusjohtajan Kari Kauniskankaan assistentin, Laura Kiiskin, tärkeä apuri esimiehen lentomatkojen järjestämisessä on matkailualan verkkopalvelu Amadeus.
Laura Kiiski tuli Fiskarsille yli viisi vuotta sitten. Ensin lakiosaston assistentiksi, kolme vuotta sitten virkaan yhdistettiin toimitusjohtajan assistentin tehtävät. Kiiski on ehtinyt palvella kahta toimitusjohtajaa, ensin Patriaan siirtynyttä Heikki Allosta ja vuoden alusta Kari Kauniskangasta.
– Kummallakin on ollut omat mieltymyksensä ja tapansa. Heikki Allonen suosi lentoyhtiötä, jota Kari Kauniskangas taas ei suostu käyttämään lentomatkoilla Atlantin yli Amerikkaan, Laura Kiiski hymyilee.
Kauniskankaallakin on oma lentoyhtiösuosikkinsa.
– Hän luottaa saksalaiseen Lufthansaan. Varmaankin siksi, että asui vuosia Saksassa, Laura Kiiski arvelee.
Yrityslahjat omia tuotteita
Laura Kiiski tuli Fiskarsin palvelukseen riihimäkeläisen Paloheimo-konsernin toimitusjohtajan sihteerin tehtävistä.
– Toimitusjohtajan sihteerin työ sinänsä on hyvin samanlaista. Mutta tietysti yksi etu on, kun emoyhtiö Fiskars ja siihen kuuluva Iittala Group valmistavat designtuotteita, on helppo antaa vaikka yrityslahjaksi yhtiötilaisuuksissa yhtiön omia tuotteita. Sahayrityksessä se ei oikein ole luontevaa, naurahtaa Kiiski.
Kauniskangas matkustaa paljon, varsinkin Yhdysvaltoihin Wisconsiniin. Ennen kuin Kiiski varaa matkan Matka-Kalevasta, hän selaa lentoja matkatoimistojen käyttämässä Amadeus-verkkopalvelussa.
– Sieltä on helppo katsoa lentoja. Yhdysvaltojen lisäksi esimieheni käy usein myös Brysselissä, mutta ne ovat enemmän päivän keikkoja. Amerikan matkoilla hän myös yöpyy. Meillä on sellainen toimintatapa, että kollegani USA:ssa hoitavat hänen majoituksensa sieltä käsin. Vastavuoroisesti minä taas hoidan majoitusasiat, kun saamme vieraita muualta maailmasta Suomeen.
Kokouspaikassa oltava selkeä yhteyshenkilö
Ulkomaisten hotellien kanssa ei Fiskarsin Suomen yhtiöllä ole sopimuksia. Pääasiallisesti Fiskarsin vieraat majoittuvat Helsingin ydinkeskustaan lifestyle-hotelli Glo’hon, jota Kiiski kehuu viihtyisäksi niin sijaintinsa kuin tasonsakin puolesta. Isompia tapahtumia Kiiskin Fiskars-uralla on ollut avainhenkilöiden Management Meeting viime keväänä. Silloin 60 henkeä ympäri maailmaa majoittui kahdeksi päiväksi Kalastajatorpalle.
– Management Meetingiä ja yhtiökokouksia järjestäessäni olen huomannut, kuinka tärkeää on, että kokouspaikassa voi asioita junailla samojen ihmisten kanssa. Kokouspaikka, jossa yksi sulkee korvanappinsa, kun toinen sen avaa, on pahin mahdollinen.
Laura Kiiski ja 5 tärkeää vinkkiä:
- Käytän vain sähköistä kalenteria.
- Saan tärkeitä hotelli- ja ravintolavinkkejä assistentti- ja sihteerikollegoiltani.
- Töissäkin saa ja pitää olla hauskaa – huumoria peliin!
- Jaksaakseni paremmin pidän omasta kunnostani huolta.
- Pidän tehtävien vaihtuvuutta rikkautena.




sbv@sbv.fi