Lentoyhtiöiden kurimus haaste matkanostajalle
Lentoyhtiöiden ahdinko on haaste myös isolle matkanostajalle. – Täytyy olla aikamoinen fakiiri löytääkseen päivän edullisimman hinnan, sanoo Keskon Corporate Travel Manager Auni Karekari.
Karekari on nähnyt liikematkustuksen viime vuosien suuren murroksen. – Päivän edullisinta hintaa etsiessä tulee miettiä liikematkustusta monelta kantilta: Myös turvallisuus pitää huomioida aivan eri tavalla kuin ennen. Pelkkä euromäärään tuijottaminen ei kerro koko totuutta, hän sanoo.
Uusista haasteista huolimatta yrityksen kansainvälistyminen ja säästäminen liikematkakuluissa voivat kulkea käsi kädessä: parhaan hinnan löytämisen lisäksi myös etäkokousten avulla.
– Nuorempi polvi on jo valmiiksi oppinut käyttämään verkkoa yhteyksien ylläpitämiseen: enää kansainväliset kontaktit eivät vaadi kasvokkain tapaamista, Karekari sanoo.
Etäkokouksilla Kesko hakee paitsi kustannussäästöjä, myös ympäristöystävällisyyttä matkustusratkaisuissa. – Liikematkustuksen CO2-päästöjen vähentäminen on kirjattu yhteiskuntavastuuraporttiimmekin, hän sanoo.
Suurista linjoista ruohonjuuritasolle
Karekarin vastuualueena on konsernin matkustusprosessin tehokkuus kokonaisuudessaan: matkavakuutuksista ja matkalaskuista aina konsernin matkaostosopimuksiin.
Ruohonjuuritasolla Karekarilta kysytään ihan käytännön neuvojakin, esimerkiksi viisumihankintoihin, samoin suosituksia hyviksi ryhmämatkakohteiksi. – Jopa matkavarauksiakin saatan tehdä, tosin nykyään yhä harvemmin.
Mukaan suureen murrokseen
Karekari on ollut nykyisessä tehtävässään vuodesta 1997 lähtien, kaikkiaan Kesko-vuosia on takana jo 29. Vuosikymmenten aikana Kesko on muuttunut kotimaisesta tukkuliikkeestä kansainväliseksi pörssiyhtiöksi.
– Kun aloitin, olimme ahkeria kotimaan matkailijoita ja kansainvälistyminen oli vasta alkamassa. Nyt meillä on toimintaa Ruotsissa, Norjassa, Liettuassa, Latviassa, Venäjällä ja Virossa.
– 2000-luvun alussa tapahtui muutenkin paljon asioita, joita ei ennen osattu edes ajatella. Matkatoimistorakenne muuttui täysin, kun lentoyhtiöt pudottivat matkatoimistokomissiot, viestejäkin lähetettiin faksilla.
2000-luvun alussa maailma muuttui myös entistä turvattomammaksi. Ja sekin heijastuu oleellisesti Karekarin työhön. Esimerkkeinä hän mainitsee WTC:n iskut syksyllä 2001 ja Lontoon pommi-iskut kesällä 2005.
– Kun tieto Lontoon pommi-iskuista tuli, meni kalenteri uusiksi, tärkeintä oli saada meidän väkemme turvallisesti kotiin. Työpöydän radio on koko ajan auki yllätysten varalta.
Liikematkailijoiden varapuheenjohtaja
Karekaria hymyilyttää kysymys, ketkä Keskosta lentävät bisnesluokassa ja ketkä istuvat turistien joukossa. –Bisneksessä lentämiseen meillä on jo iät ja ajat täytynyt olla hyvä syy. Tunnin lennolla Riikaan on turha maksaa ylimääräistä pienestä kuohuviinipullosta.
Karekari istuu Suomen Liikematkayhdistyksen, eli FBTA:n, hallituksessa varapuheenjohtajana.
– Jäsenyys FBTA:ssa antaa minulle paljon, tämä on muuten aika yksinäistä hommaa. Verkostoitumisen lisäksi FBTA:n järjestelmiltä luennoilta saa käytännön vinkkejä. – Antoisimpia ovat toisten yritysten kertomat case-esimerkit. Vaikkapa siitä, miten ne ovat onnistuneet luottokorttiyhtiön matkatilin käyttöön ottamisessa.
KUKA?
Nimi: Auni Karekari
Ikä: 52 vuotta
Tehtävä: Kesko-konsernin Corporate Travel Manager
Kotipaikka: Tuusula
Perhe: Mies, 2 lasta, 2 kissaa ja koira
Auni Karekari & 5 tärkeintä:
1. Ota asia kerrallaan ja ole pitkäjänteinen
2. Ota muutos vastaan mahdollisuutena uuteen
3. Tunne organisaatiosi
4. Pidä itsesi ajan tasalla
5. Kerää elämänkoriisi onnenhetkiä, surut tulevat keräämättäkin
Teksti ja kuva: Timo Kiiski




sbv@sbv.fi